Teimme Marin kanssa marras-joulukuussa 2007 matkan Guadeloupelle ja Dominicalle. Vietimme matkalla yhteensä kuukauden, josta viikon Guadeloupella ja loput Dominicalla.
Minulle saaret olivat jo ennestään tuttuja, sillä olen vieraillut niillä kahdesti aikaisemminkin. Marille vierailu oli ensimmäinen.
Tässä kuvakokoelmassa on 1085 valokuvaa Dominicalta. Siinä ei ole edes kaikki: lisäksi sivuillani on 570 valokuvaa Dominican pääkaupungista Roseausta kaupunginosittain lajiteltuna.
Kuvablogin puolella on vielä erikseen muutamia kuvia dominicalaisista koirista.
Kuvat eivät ole täysin kuvausjärjestyksessä, vaan ne on lajiteltu paikkakunnittain. Yhdestä paikkakunnasta on siten vain yksi sivu, vaikka siellä olisi vierailtu useammankin kerran.
Karibian-reissu oli meidän häämatkamme, tosin se ei varmaankaan ollut häämatkaksi sieltä perinteisimmästä päästä.
Ensimmäiset kuvat ovat Dominican länsirannikolta ».
Muut matkavalokuvat:
Tukholma: Gamla stan, Norrmalm, Södermalm (2011)
Kaksi reissua Tallinnaan (2010)
Kävin Marin ja ystävämme Inkan kanssa Ahvenanmaalla ja Uppsalassa kesäkuussa 2010. Vaikka kohteet olivatkin lähellä, oli se minulle ensimmäinen vierailu kummassakin.
Kohteita Ahvenanmaalla: Maarianhamina, Jomala, Eckerö, Sundin kirkko, Kastelholman linna.
Kohteita Uppsalassa: Tuomiokirkko, Linnéträdgården, Gamla Uppsala.
Kohteita matkan varrelta: Grisslehamn ja Eckerö Linjen.
Kopli, Tallinna (2010)
Tein siskoni Ninan kanssa matkan Armeniaan touko-kesäkuussa 2009. Tarkoituksenamme oli vierailla luostareissa, ihailla hienoja maisemia ja nauttia hyvästä ruoasta.
Luostarit: Sanahin, Haghpat, Haghartsin, Gošavank, Sevanavank, Tatev, Khor Virap, Geghard.
Kaupunkeja: Jerevan, Etšmiadzin, Gjumri.
Muita kohteita: Noraduz, Selimin sola, Garnin temppeli.
Kävin Marin kanssa Guadeloupella ja Dominicalla sekä niiden välissä sijaitsevilla Seintseillä marras-joulukuussa 2007. Matka oli häämatkamme, mutta teimme sen silti reppumatkahengessä.
Guadeloupen kohteita: Pointe-à-Pitre, Sainte-Rose, Soufrière, Le Moule.
Dominican kohteita: Roseau, Portsmouth, Cabrits, Pennville, Marigot, Karibiterritorio, Saint Sauveur.
Seintsit: Terre-de-Haut, Terre-de-Bas.
Katso myös erilliset Roseau-valokuvasivut.
Kävin bestmanini Hannen kanssa Venäjällä kesäkuussa 2007. Pääkohteemme olivat Moskova, Kazan ja Marinmaa, mutta kävimme myös mm. Holmi-festareilla.
Kohteitamme: Moskova, Borovsk, Holmi-festivaalit, Kazan, Joškar-Ola, Kozmodemjansk, Tver, Pietari.
Teimme matkan varrella vähän eläneellä kaveriporukalla automatkan Kroatiaan ja takaisin syys-lokakuussa 2005.
Menomatka: Ruotsi, Tanska, Saksa, Tsekki, Itävalta ja Slovenia.
Matkan pääkohde: Kroatia.
Paluumatka: Unkari, Slovakia, Puola, Liettua, Latvia ja Viro.
Nairobi, Kenia (2005)
Tein junakierroksen Euroopassa silloisen tyttöystäväni (sittemmin vaimon) Marin kanssa heinäkuussa 2004. Matkamme pääkohde oli Ranska. Tapasimme myös siskoni Ninan ja hänen koiransa Hyenan Pyreneillä (Espanjan puolella).
Kohteemme: Latvia, Puola ja Saksa, Alankomaat, Ranska, Ranskan Baskimaa ja Navarra.
Tartto, Viro (2002)
Roussillon ja Korsika (2001)
Ruotsin kautta Tanskaan (2000)
Lappi ja Pohjois-Norja (2000)
Petroskoi ja Murmansk, Venäjä (1999–2000)
Teneriffa, Kanariansaaret (1999 & 2001)
Viipuri ja Pietari, Venäjä (1999)
Itä-Karibian saaret (1999)
Unkari ja Via Baltica (1998)