FI.DOMNIK.NET : Matkakuvia : 1998–2009 :
Joulukuusta 1999 tammikuuhun 2000 - Millennium-matka Jäämerelle.
Petroskoi | Matka Murmanskiin | Murmansk | Paluumatka
Alunperin en ollut ajatellut tehdä millenniumina mitään erikoista, mutta Deitti.netistä löytämäni ilmoitus Murmanskin-retkestä teekkareiden kanssa kuulosti liian houkuttelevalta. Vastasin ja lähdin mukaan. Retki alkoi junamatkalla Pietariin, josta jatkoimme seuraavana yönä Petroskoihin. Siellä vietimme muutaman päivän majoittuneena Pelgosen perheen luokse, jossa emäntänämme oli Petroskoin yliopiston englanninopettaja Valentina.
Petroskoista jatkoimme yöjunalla Murmanskiin, jonne saavuimme uudenvuodenaattona. Murmanskissa isäntänämme oli historianopiskelija Vadim.
Tuhatluvun vaihtumista seurasimme ensin keskenämme Murmanskin pohjoisessa lähiössä. Sieltä jatkoimme Vadimin opastuksella paikallisten nuorten uudenvuodenjuhliin.
Paluumatka Suomeen kulki Lapin kautta: ensin bussilla Ivaloon, toisella Rovaniemelle ja sieltä junalla eteenpäin.
Kuvia muilta matkoilta:
Tukholma: Gamla stan, Norrmalm, Södermalm (2011)
Kaksi reissua Tallinnaan (2010)
Kävin Marin ja ystävämme Inkan kanssa Ahvenanmaalla ja Uppsalassa kesäkuussa 2010. Vaikka kohteet olivatkin lähellä, oli se minulle ensimmäinen vierailu kummassakin.
Kohteita Ahvenanmaalla: Maarianhamina, Jomala, Eckerö, Sundin kirkko, Kastelholman linna.
Kohteita Uppsalassa: Tuomiokirkko, Linnéträdgården, Gamla Uppsala.
Kohteita matkan varrelta: Grisslehamn ja Eckerö Linjen.
Kopli, Tallinna (2010)
Tein siskoni Ninan kanssa matkan Armeniaan touko-kesäkuussa 2009. Tarkoituksenamme oli vierailla luostareissa, ihailla hienoja maisemia ja nauttia hyvästä ruoasta.
Luostarit: Sanahin, Haghpat, Haghartsin, Gošavank, Sevanavank, Tatev, Khor Virap, Geghard.
Kaupunkeja: Jerevan, Etšmiadzin, Gjumri.
Muita kohteita: Noraduz, Selimin sola, Garnin temppeli.
Kävin Marin kanssa Guadeloupella ja Dominicalla sekä niiden välissä sijaitsevilla Seintseillä marras-joulukuussa 2007. Matka oli häämatkamme, mutta teimme sen silti reppumatkahengessä.
Guadeloupen kohteita: Pointe-à -Pitre, Sainte-Rose, Soufrière, Le Moule.
Dominican kohteita: Roseau, Portsmouth, Cabrits, Pennville, Marigot, Karibiterritorio, Saint Sauveur.
Seintsit: Terre-de-Haut, Terre-de-Bas.
Katso myös erilliset Roseau-valokuvasivut.
Kävin bestmanini Hannen kanssa Venäjällä kesäkuussa 2007. Pääkohteemme olivat Moskova, Kazan ja Marinmaa, mutta kävimme myös mm. Holmi-festareilla.
Kohteitamme: Moskova, Borovsk, Holmi-festivaalit, Kazan, Joškar-Ola, Kozmodemjansk, Tver, Pietari.
Teimme matkan varrella vähän eläneellä kaveriporukalla automatkan Kroatiaan ja takaisin syys-lokakuussa 2005.
Menomatka: Ruotsi, Tanska, Saksa, Tsekki, Itävalta ja Slovenia.
Matkan pääkohde: Kroatia.
Paluumatka: Unkari, Slovakia, Puola, Liettua, Latvia ja Viro.
Nairobi, Kenia (2005)
Tein junakierroksen Euroopassa silloisen tyttöystäväni (sittemmin vaimon) Marin kanssa heinäkuussa 2004. Matkamme pääkohde oli Ranska. Tapasimme myös siskoni Ninan ja hänen koiransa Hyenan Pyreneillä (Espanjan puolella).
Kohteemme: Latvia, Puola ja Saksa, Alankomaat, Ranska, Ranskan Baskimaa ja Navarra.
Tartto, Viro (2002)
Roussillon ja Korsika (2001)
Ruotsin kautta Tanskaan (2000)
Lappi ja Pohjois-Norja (2000)
Petroskoi ja Murmansk, Venäjä (1999–2000)
Teneriffa, Kanariansaaret (1999 & 2001)
Viipuri ja Pietari, Venäjä (1999)
Itä-Karibian saaret (1999)
Unkari ja Via Baltica (1998)
FI.DOMNIK.NET : Matkakuvia : 1998–2009 : Luoteis-Venäjä