AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Pitahaya on laimea, mutta raikas

20.2.2008 klo 6.53 | Niko Lipsanen

aiheet kulutus,

Pitahaya

Kaupasta tarttui mukaan omituisen näköinen hedelmä. Sen nimeksi kerrottiin ”pitahaya” ja alkuperämaaksi Thaimaa. Vaimo kertoi, että on niitä aiemminkin ollut tarjolla. Ihme, etten ole kiinnittänyt huomiota, sillä hedelmien kirkkaan pinkki väri ja erikoinen muoto saavat sen erottumaan joukosta hedelmäosastonkin väririkkauden keskellä.

Wikipediassa kerrotaan, että kyseinen hedelmä on parhaimmillaan viileänä. Niinpä veinkin sen ensin ulkoilemaan pikkupakkaseen Ursinin kallioille ja sen jälkeen jätin sen ulko-ovien väliin viileään. Ja hyvä, että niin tuli tehtyä. Jos hedelmä ei olisi ollut viileytensä ansiosta edes raikas, olisi se ollut aikamainen pettymys. Räiskyvänvärisen kuoren alta löytyi vaalea, rakenteeltaan vähän kiivimäinen hedelmäliha, jota sai maistella kielensä päällä, jotta ylipäänsä maistoi jotain (eikä makujenerottelukykyni ole mitenkään huono). Jälkimaussa oli hieman enemmän aromia.

Ehkä pitahayasta saisi kelvollista mehua tai, kuten Wikipediassa kerrotaan, voisi se mennä salaatissakin. Sellaisenaan mutusteltavaksi se on vähän lattea valinta.

Entä miksi kyseistä hedelmää pitäisi kutsua? ”Pitahaya” ei oikein kuulosta suomelta, kun käsittääkseni ainakaan sen y-kirjainta ei lausuta suomen lausumissääntöjen mukaan. ”Pitahaja” tai ”pitahaija”? Tai papaijaa mukaillen ”pitaija” (koska ulkomaankielillä ilmeisesti käytössä on myös muoto ”pitaya”). Thaimaassa sitä kuulemma kutsutaan ”lohikäärmehedelmäksi”, koska se kasvaa lohikäärmettä muistuttavassa puussa.

Äänestän joko pitaijaa tai lohikäärmehedelmää (en osaa vielä päättää kumpaa). Tosin oli sen nimi mikä tahansa, niin tuskin ihan heti sellaista uudestaan tulen ostaneeksi.

Kuvassa pitaijahedelmä suomalaisella peruskalliolla. Onko siinä muuten jotain kummallista, jos makaa koiran kanssa kyljellään rantakalliolla ja kuvaa hedelmää? Vai tuntuiko minusta vain siltä, että ohikulkijat kiinnittivät kovasti huomiota touhuihini?

5 kommenttia ja/tai paluuviitettä

  1. Niko Lipsanen 20.2.2008 klo 19.21:

    Pitaija-nimi näyttääkin olevan jo aika laajasti käytössä. Pieni googletus olisi taas selvittänyt asioita kummasti. Eli olkoon kyseinen hedelmä tästä lähin suomeksi pitaija.

  2. Yummi 11.2.2013 klo 12.21:

    Mistä noita hedelmiä saa olis kiva maistaa ku on niin herkullisen näkösii <3

  3. Niko Lipsanen 12.2.2013 klo 5.16:

    Eiköhän noita ihan ruokakauppojen hedelmätiskeiltä löydy, tosin tuskin aivan pienimmistä kaupoista. Itse kävin ostamassa tuon Kampin K-Supermarketista.

  4. kati 24.12.2013 klo 22.15:

    Oletko käyttänyt kuivattua? Ostin sitä, mutta aika mitätön maku ja suutuntuma, en tarvii ostaa toiste.

  5. Niko Lipsanen 26.12.2013 klo 22.07:

    Kuivattuna en ole pitahayaa/pitaijaa koskaan kokeillut. En edes tiennyt, että sitä on kuivattuna myynnissä.

Tätä artikkelia ei ole enää mahdollista kommentoida (eikä mitään muutakaan artikkelia tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2008 : Pitahaya on laimea, mutta raikas

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan