Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
22.5.2008 klo 16.26 | Niko Lipsanen
Pirkka Senior -koiranruokapussin päällä kerrotaan punaisella taustavärillä korostettuna, että tuote sisältää ”Lihaa 25 %, josta 4 % tuoretta kanaa”. Kanan osuus koko tuotteesta on siis prosentin verran, mikä tekee kolmen kilon pussissa 30 grammaa. Onko tuo 30 grammaa todella niin merkittävä määrä, että sitä pitää oikein korostamalla korostaa?
Kanan kerrotaan myös olevan tuoretta, mikä kuivamuonan ollessa kyseessä kuulostaa vähintäänkin epäilyttävältä. Kuinka se voi olla tuoretta, kun se kuitenkin on osana pieniä ruskeita papanoita? Ja eikö sen pitäisi silloin mennä lämpimässä pilalle?
Hyvin tuo kyllä tuntuu tuolle meidän vanhuksellemme maistuvan. Tosin sille nyt nykyisin maistuu melkein mikä tahansa, joka edes etäisesti muistuttaa ruokaa.
Kuvassa on vakituinen lainakoiramme Hyena ja kolmen kilon pussi Pirkka Senior Premium -täysravintoa. Otin kuvan tänään 22.5.2008.
... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.
2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008
Artikkeleiden aiheet:
Etusivu : 2008 : 30 grammaa kanaa