AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Opera 9.5 julkaistu

12.6.2008 klo 16.53 | Niko Lipsanen

aiheet web,

Opera 9.5

Maailman edistyksellisisin www-selain Opera on nyt edennyt versioon 9.5. Se on saatavilla ilmaiseksi niin Windowsille, Linuxille kuin Macillekin. Suosittelen lämpimästi sen lataamista koneelle ainakin kokeilemisen iloksi. Betaversiohan on ollut saatavilla jo jonkin aikaa, joten joillekin uusi Opera saattaa olla tuttukin. Itse odottelen yleensä vakaan version julkistamista enkä kokeile betoja kuin poikkeustapauksissa.

Selaimen uusi oletuskuosi ei silmääni suuresti miellyttänyt, mutta onneksi se oli helppo muuttaa entiselleen. Olen ehkä vähän konservatiivi tällaisissa asioissa. Nyt erona entiseen on vain, että yläreunan osoiterivi on ohentunut, mikä lienee ihan hyvä muutos. Jääpähän enemmän tilaa itse sisällölle.

Uuden version pitäisi olla entistä huomattavastikin nopeampi, mutta en itse asiassa huomaa kauheasti eroa. Se tosin johtuu vain siitä, että Opera oli aiemminkin nopea. Mutta edelleenkin vaikkapa viiden minuutin Youtube-videon katsomiseen kuuluu se viisi minuuttia, ei se yhtään nopeammin mene.

Uutena ominaisuutena on muun muassa se, että Opera osaa nyt hakea sivuhistoriasta löytyvien sivujen sisällöstä. Eli jos kävin sivulla, jossa kerrottiin vaikkapa profeetta Habakukista, mutta unohdin jo, mikä sivu se oli, niin ei hätää. Alan vain kirjoittaa osoiteriville sanaa ”habakuk” ja Opera näyttää ne sivuhistoriasta löytyvät sivut, joilla sana esiintyy. Vaikuttaa kätevältä.

Uutuutena on tarjolla myös synkronointipalvelu Opera Link. Sen avulla saa tutut kirjanmerkit ja pikavalinnat eteensä, vaikka ei olisikaan sillä koneella, jota yleensä käyttää.

Kaikki vanhat hyvät ominaisuudet näyttäisivät olevan edelleen tallella. Operan paras puoli on mielestäni sen muokattavuus. Esimerkiksi itse olen tottunut asettelemaan selaimen käyttöliittymän siten, että selainpainikkeet ovat vasemmassa reunassa ja ikkunointi (täbit) oikeassa reunassa; molemmat siis pystysuunnassa. Täbejä saa allekkain siististi mahtumaan paljon enemmän kuin vierekkäin ja samalla ne eivät vie tilaa www-sivujen sisällöltä pystysuunnassa. Leveyden suhteen on harvemmin ongelmia. En tiedä, pystyykö esimerkiksi Firefoxissa käyttöliittymää edelleenkään muokkaamaan yhtä vapaasti.

Operan tarjoaa myös erittäin monipuolisen valikoiman erilaisia toimintoja, jotka ovat käytössä heti. Niitä varten ei tarvitse asennella lisäosia. Joidenkin mielestä toimintojen suuri määrä tekee Operasta sekavan, mutta omasta mielestäni ne ominaisuudet, joita ei tule käytettyä, pysyvät aika hyvin siellä valikkojen takana piilossa. Käyttöliittymään on helppo muokata näkyville ne toiminnot, joita itse haluaa käyttää, ja antaa loppujen vain olla.

Selaamista nopeuttavia hiiripikaeleitä on ilmeisesti tullut uudessa versiossa lisää. En ole uusiin vielä tutustunut, mutta vanhatkin ovat erittäin käteviä. Firefoxiinkin ne ovat ilmeisesti saatavilla jonkin lisäosan avulla.

Tutustumiseni Operan uuteen versioon on vielä alussa, joten en osaa nyt kertoa enempää. Mutta olen käyttänyt Opera-selaimen eri versioita jo useita vuosia, ja siltä pohjalta uskallan sitä suositella. Opera on norjalaista laatutyötä. Jos et ole vielä tutustunut, nyt on aika tehdä se.

Kuvakaappauksessa on uusi Opera 9.5 (käyttiksenä Ubuntu 7.10), mutta vanhalla ulkoasukuosilla. Kuvassa näkyvää käyttöliittymää on muokattu varsin paljon, oletusasetuksilla painikkeet ja täbit ovat suunnilleen siellä missä muillakin selaimilla.

3 kommenttia ja/tai paluuviitettä

  1. Niko Lipsanen 12.6.2008 klo 16.58:

    Mainittakoon vielä, että vaikka minulla tuossa kuvakaappauksessa onkin englanninkielinen versio Operasta, niin sen saa myös suomeksi ja monilla muillakin kielellä.

    Operaan voi myös varsin kätevästi asentaa useita eri kielitiedostoja. Eli vaikka käyttäisi normaalisti selainta suomenkielisenä, niin ulkomaalaisen vieraan tullessa selaimen voi kääntää englanninkieliseksi (tai hyvin suurella todennäköisyydellä vaikka vieraan omalla äidinkielelle). Eri kieliversioita varten ei tarvitse ladata eri selainta.

  2. hpguru 12.6.2008 klo 19.52:

    Hyvä pika-arvio. Itse olen tosin niin sopeutunut Firefoxiin, että ei oikein vaihto enää innosta mihinkään. Opera on kyllä ihan OK.

  3. Niko Lipsanen 13.6.2008 klo 0.44:

    Tottumuksestahan se aika paljon on kiinni.

    Minäkin olen esim. tottunut niin hyvin Operan tapaan renderöidä sivut, että minusta Firefoxilla katsottuna monet sivut näyttävät rumilta. Tässä lienee kyse vain siitä, mihin silmä on tottunut. Jos olisin käyttänyt Firefoxia, niin sivut näyttäisivät varmaan rumilta Operan jäljiltä.

    Tai kertokaa Firefox-käyttäjät: miltä Operan renderöinti mielestänne näyttää? Kannattaa käydä useammallakin sellaisella sivulla vertaamassa, joita on tottunut katsomaan Firefoxilla.

Tätä artikkelia ei ole enää mahdollista kommentoida (eikä mitään muutakaan artikkelia tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2008 : Opera 9.5 julkaistu

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan