AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Sähkövene

12.8.2008 klo 5.22 | Niko Lipsanen

aiheet kuulumiset,

Sähkövene (tai -lautta)

Taloussanomien toimittaja Anna Mård kertoo lomailleensa Asikkalassa ja nähneensä siellä liikkuvia laitureita. Perämoottori vain kiinni ja vesille. Etenkin tavarankuljetukseen sovellettuna laiturilautat ovat Mårdin mielestä osoitus arkipäivän nerokkuudesta ja Suomen kansan kekseliäisyydestä.

Minäkin pääsin kesälomalla tutustumaan vastaavanlaiseen rakennelmaan ihan vanhassa kotirannassani Mikkelissä. Tässä laitteessa oli vieläpä sähkömoottori.

Isäni oli kyllästynyt kiikkerään soutuveneeseen ja myynyt sen pois. Tilalle hän oli ostanut pari ponttoonia ja kasannut niiden päälle lautan. Uivalta laituriltahan sekin kovasti näyttää. Kun kantavuutta ei heti tullutkaan aivan tarpeeksi, hän jatkoi lauttaa vielä parilla lyhyemmällä ponttoonilla. Näin syntyi keulaterassi aidatun alueen etupuolelle.

Kovin kovaa isän sähkövene ei kulkenut, mutta eipä sillä väliäkään. Hiljaisella veneellä oli kiva lipua järvenselkää rauhalliseen tahtiin. Tuulisimpana päivänä emme kuitenkaan lähteneet vesille, sillä emme olleet aivan vakuuttuneita siitä, että pieni sähköperämoottori jaksaisi työntää lauttaa myös vastatuuleen.

Veneen toimintasäde ei ole kovin pitkä, vain muutamia kilometrejä. Vaikka suuren Saimaan vesillä liikuttiinkin, niin lähisaaria pidemmälle ei ollut tarkoituskaan päästä. Lautassa on kaksi akkua. Kun ensimmäisen on käyttänyt tyhjäksi, kytketään toinen päälle. Siinä vaiheessa viimeistään on myös hyvä kääntyä takaisin.

Jatkosuunnitelmissa on laajentaa toimintasädettä asentamalla lauttaan aurinkopaneeleita. Mikäpä siinä, onhan sitä menty aurinkoenergialla jo Atlantinkin yli.

Rauhalliseen ja suhteellisen pienimuotoiseen sisävesiliikenteeseen tuollainen omatekoinen sähkölautta on varsin oiva peli. Myös ongintaan käytettynä vakaa lautta osoittautui varsin mainioksi ratkaisuksi (saimme kymmenen ahventa).

Kuvassa olemme vaimoni ja yhden naapurimme kanssa ajaneet lautan läheisen saaren rantaan ja kiinnittäneet sen puuhun. Otin kuvan 4.8.2008 (kuvan lisenssi).

Maantieteilijän matkakuvat

Tähän artikkeliin ei ole jätetty kommentteja...

... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2008 : Sähkövene

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan