Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
26.9.2008 klo 12.32 | Niko Lipsanen
On melkein kuin kesä olisi tullut takaisin, kun eilen ja tänään on paistanut niin iloisesti. Hoitokoiramme Hyena tykkää myös, onhan se Espanjasta tänne tullut. Aurinkoisella säällä se tykkää kieriä nurmikolla; tai kemmertää, kuten vaimoni sanoo. Niin se tekee silloin, kun se on erityisen hyvällä tuulella.
Kuvasin oheisen videon Hyenan kemmerryksestä eilisellä päivälenkillämme.
Jos video ei näy yllä, voit katsoa sen myös Youtuben sivuilla.
Tuossa se on vielä noin iloinen siksikin, ettei se vielä tiedä olevansa syyllinen Irlannin taantumaan. Kun myöhemmin iltapäivällä tuli uutisotsikoita lukiessa sanottua Irlannin taantumauutisesta jotakin vähän huolestuneen kuuloisesti luimuili Hyena ja ihmetteli, että mitä pahaa se nyt on tehnyt.
Mutta tänään oltiin taas iloisia eikä ollut tietoakaan mistään taantumasta. Ja minäkin alan lopultakin päästä eroon siitä sitkeästä flunssanpoikasesta.
Se kuitenkin vähän harmittaa, että kameraan oli jäänyt päälle jokin minikokoasetus videokuvalle. Niinpä pätkä näyttää Youtubessa vähän suttuiselta.
Päivitys: Katso myös valokuvat Hyenan kemmertämisestä (7.10.2008).
Kuvasin videon 25.9.2008. Yläkulman kuva on siitä otettu pysäytyskuva.
... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.
Etusivu : 2008 : Koiran kemmerrys
2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008
Artikkeleiden aiheet: