Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
26.11.2008 klo 7.31 | Niko Lipsanen
Tallinnan vanha kaupunki on minullekin varsin tuttu kohde. Jotakuinkin ainahan se kuuluu Tallinnan-matkan ohjelmaan, kun se siinä sataman vieressä sijaitsee. Mutta silti tuntui siltä, kun olisi tullut täysin eri paikkaan, kun maanantaina päädyin ensimmäisen kerran vanhaan kaupunkiin niin, että maassa oli reilusti lunta. Lumi ja talvisen illan hämäryys toivat paikkaan uuden tunnun.
Vanha kaupunki oli tällä kertaa päiväristeilyn viimeinen kohde ennen laivaan palaamista. Niinpä alkoi olla jo vähän hämärä, kun sinne tulimme. Sillä aikaa, kun istuimme Marin kanssa suosikkikahvilassamme Matildassa Lühike jalg -kadulla hämärä ehti vaihtua jo pimeäksi. Pimeällä lumiset kujat olivat vielä hienompia, ja myös Raatihuoneenaukiolla pari päivää aikaisemmin avattu joulutori pääsi valoineen kunnolla oikeuksiinsa.
Talvisää toi myös esiin yhden autottomuuden (tai vähäautoisuuden) eduista. Kun Tallinnan keskustassa ja satamassa liikenne oli möhjännyt lumen epämielyttäväksi sohjoksi, niin vanhassa kaupungissa lumi oli kujien varrella kauniina valkeina kinoksina. Liukasta sielläkin oli, ja etenkin mäissä sai olla tarkkana, että pysyy pystyssä.
Ohessa on joitakin vanhasta kaupungista ottamiani lumisia valokuvia. Kuviin on kuvatekstit, jotka näkyvät viemällä hiiren kursori kuvakkeen päälle.
Otin kuvat maanantaina 24.11.2008 (kuvien lisenssi).
... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.
Etusivu : 2008 : Tallinnan vanha kaupunki lumisena
2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008
Artikkeleiden aiheet: