AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Jeesus ja joulu

19.12.2008 klo 7.08 | Niko Lipsanen

aiheet uskonto, yhteiskunta,

Jeesus

Helsingin Sanomain HS-raadin kanta viimeisimpään kysymykseen, tarvitseeko joulu Jeesusta, ilahduttaa. Selvä enemmistö, 62 prosenttia, on sitä mieltä, että tarvitsee. Jotkut ovat tosin sitä mieltä, että Jeesusta tarvitaan vain kaupallisen joulun myyntitykiksi, mutta toisaalta ei-vastausten joukossa on niitä, joiden mielestä Jeesusta ei tarvita sen takia, että joulun sanoma on jäänyt kaupallisuuden alle.

Kysymyksen voi ymmärtää monella tasolla. Useimmat niistä, joiden mielestä Jeesus kuuluu jouluun, perustelevat kuitenkin joulun kristillisyyden, kuten pitääkin. Myös monet kirkkoon kuulumattomat ja uskoa tunnustamattomat painottavat tätä, mikä sekin ilahduttaa.

Mukaan mahtuu tietysti niitä, jotka väittävät joulun olevan oikeasti pakanallinen juhla, jonka kristityt ovat kaapanneet omiin tarkoituksiinsa. Esimerkiksi toimituksen laatimassa johdantotekstissä raatilaisten vastauksiin sanotaan:

Toisaalta vuoden lopussa vietettävä joulujuhla osui myös yksiin roomalaisen keskitalven juhlan, Saturnus-jumalan kunniaksi vietetyn saturnalian kanssa. Myös vanhoissa pakanallisissa perinteissä talvipäivänseisausta on juhlittu valon lisääntymisen tai auringon syntymän juhlana.

Paitsi, että ei osunut. Saturnalian päivämäärä oli 17. joulukuuta, eli huomattavasti kristittyjen joulua aikaisemmin. Juhlan vietto laajeni siitä useamman päivän eteenpäin, mutta ei silti yltänyt 25. joulukuuta saakka. Kristuksen syntymäpäivä asetettiin paikalleen juutalaisen perinteen mukaisesti laskemalla yhdeksän kuukautta eteenpäin oletetusta kuolinpäivästä 25. maaliskuuta.

Joulun ajoittamisesta kannattaa lukea myös buddhalaiseksi tunnustautuvan Ruukinmatruunan viimevuotinen kirjoitus aiheesta. Siinä hän spekuloi myös mahdollisuudella, että pakanallisen yule-juhlankin juuret olisivat kristittyjen joulussa eikä toisin päin. Hahmotelma on mielenkiintoinen, mutta valitettavasti matruuna ei oheista lähteitä. En ole itse ryhtynyt selvittämään asiaa, joten jätän ottamatta kantaa.

On tietysti hyvin mahdollista, että historiallinen Jeesus syntyi jonakin muuna päivänä, vaikka sitten kesäkuussa. Se ei kuitenkaan ole olennaista. Me kristityt juhlimme Jeesuksen syntymää 25. joulukuuta.

Jaakko Hämeen-Anttila HS-raadista vastaakin osuvasti:

Joulu on leimallisesti kristillinen juhla, joka on rakentunut Jeesuksen syntymän ympärille.

Yhteisö tarvitsee vakiintuneita juhlia rytmittämään vuotuista elämää eikä mielivaltaisella talvilomalla olisi vastaavaa merkitystä. Yhteisössä, jonka valtaenemmistö kuuluu eri kirkkoihin, joulun uskonnollinen yhteys on luonteva.

Toki muutkin kuin kristityt voivat samaan aikaan juhlia lomaansa, mutta se, että uskonnonvapauden nimissä valtaenemmistöltä kiellettäisiin oikeus juhlia yhtä vuoden pääjuhlista perinteisesti, on väärin ymmärrettyä uskonnonvapautta, uskonnottomuuteen pakottamista.

Jos siis joku haluaa mieluummin juhlia yulea tai vaikkapa vuoden pimeimmän ajankohdan ohittamista, niin siitä vaan. Mutta siinä, että valtaväestöltään kristillisessä maassa Jeesus on näkyvästi mukana, ei pitäisi olla kenellekään mitään ongelmaa. Ongelma on ennemminkin siinä, että Jeesusta ei nykyistä enempää joulunvietossa näy.

Myös Timo Ryhänen ja Kirsi Hiilamo ottavat kantaa kristillisen juhlaperinteen puolesta HS:n Vieraskynä-palstalla.

Kuvassa on Jeesus-patsas Liettuan Ristikukkulalla. Otin kuvan 8.10.2005 (kuvan lisenssi).

4 kommenttia ja/tai paluuviitettä

  1. telson 20.6.2009 klo 11.39:

    On sanomattakin selvää, että Rooman katolinen kirkko halusi Kristuksen syntymäjuhlan siksi joulukuun 25 päiväksi, että voisivat jatkaa Tammuksen juhlaa sekä Saturnaalia juhlaa. Rooman katolinen kirkko ei ole Jumalan seurakunta, vaan valheellinen porttokirkko. Rooman katolinen kirkko toi pakanuuden niiden kristittyjen keskuuteen, jotka pitivät Rooman katolista kirkkoa oikeana seurakuntana. Tällä tavoin Rooman katolinen kirkko sai eksytettyä uskovia omaksumaan pakanallisia perinteitä. Ikävä kyllä Rooman katolisen kirkon pakanalliset perinteet ovat tärkeässä osassa myös protestanttien keskuudessa sekä ns. vapailla suunnilla. Babyloniassa siis vietettiin juhlaa joulukuun 25 päivä. Babyloniassa joulukuun 25 päivä oli talvipäivänseisauksen ja auringonjumalan Tammuksen syntymäpäivä. Babylonian sana ”yule” tarkoittaa lasta. Joulukuun 25 päivää kutsuttiin yule päiväksi myös pakanallisten anglosaksien parissa. Anglosaksit olivat Brittiensaarilla asuvia asukkaita, jotka puhuivat germaanisia kieliä. Myös skandinaviassa oli yule-juhla, joka oli joulukuun 25 päivä se oli myös talvipäivänseisauksen päivä. Tammusta kutsuttiin Babyloniassa myös nimillä Baal-berith sekä kuusipuun herra. Egyptiläiset sekä persialaiset juhlivat jumalansa syntymäpäivää joulukuun 25 päivänä. Lapsi aurinko jumalaa tarkoittavat monet eri nimet kuten Mithra, Horus, Isvara, Bacchus, Iacchus, Adonis, Attis jne. Lapsi aurinko jumalan palvonnan alkuperä on Babyloniassa, jossa Tammus on tämä lapsi. Eli ”jumalallisen” lapsen syntymäjuhlan vieton juuret joulukuun 25 päivä ovat Babyloniassa, josta se myös levisi muualle maailmaan. Joulukuun 25. päivä oli Roomassa juhlapäivä, sillä myös sinne oli tullut Tammuksen juhla joulukuun 25. päivänä. Tammuksen juhlaan Babyloniassa kuului havupuu, joka koristeltiin pyöreillä palloilla, jotka symbolisoivat aurinkoa. Babylonialaiset palvoivat aurinkoa, siksi he koristelivat kuusen ”aurinkopalloilla”. Samoin joulukuun 25 päivään kuului sikauhri.

    Historiallinen fakta on, että vuonna 354 Rooman piispa Julius määräsi Jeesuksen Kristuksen viralliseksi syntymäpäiväksi joulukuun 25. päivä. Joulua ja Jeesuksen syntymäjuhlaa ei siis ole ollut olemassa ennen vuotta 354 jKr. Jeesus ei määrännyt joulun viettoa, eikä sitä että Hänen syntymäjuhlaansa tulisi juhlia juuri 25 joulukuuta. Alkuseurakunta ei viettänyt joulua ja Kristuksen syntymäjuhlaa 25 päivä joulukuuta. Jeesus ei asettanut ollenkaan syntymäjuhlansa viettämistä millekään erikoiselle päivälle, eikä Hän edes asettanut syntymäjuhlaansa vietettäväksi kerran vuodessa. Uskovina meillä on oikeus muistella sitä vaikka joka päivä, mutta Jeesus ei asettanut sitä kerran vuodessa vietettäväksi juhlaksi.

    Vuonna 394 alkoi jokapäiväinen messu Rooman katolisessa kirkossa. 394 jKr. joulukuun 24. ja 25. päivän välisenä yönä vietettiin Rooman katolisessa kirkossa messua Kristukselle, jossa pappi siunasi leivän ja viinin, jolloin ne katolisen kirkon väärän opetuksen mukaan ”muuttuivat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi”. Tästä Kristuksen messusta Mass of Christ (Christmas), joka ensimmäisen kerran suoritettiin vuonna 394 jKr. ja siitä alettiin käyttää nimitystä Kristus messu (Mass of Christ). Christmas (joulu) sai nimensä katolisen kirkon harhaoppisesta messusta, joka ensimmäisen kerran suoritettiin vuonna 394 jKr. joulukuun 24. ja 25. päivän välisenä yönä.

    http://koti.phnet.fi/petripaavola/Jeesuksensyntyma.html

  2. Niko Lipsanen 23.6.2009 klo 12.56:

    Jos jokin on sanomattakin selvää, miksi vaivautua sanomaan?

    Tammus (Tammuz) on babylonialaiseen ja assyrialaiseen mytologiaan kuuluvat jumala, enkä löytänyt viitteitä siitä, että sitä olisi ainakaan laajemmassa määrin palvottu Roomassa. Miksi siis olisi ollut syytä asettaa päivämääriä sellaisen jumalan mukaan, jota ei edes palvottu?

    Saturnalia taas oli muutamaa päivää aikaisemmin kuin kristittyjen joulu.

    Mutta kuten sanottua, Kristuksen syntymän päivämäärää ei kerrota Raamatussa, ja se voi varsin hyvin olla jokin muu kuin 25.12. Se, että päivämäärä on virallisesti asetettu tuohon vuonna 354 ei kuitenkaan todista mitään siitä, etteikö sitä olisi mahdollisesti vietetty jo aikaisemmin. Sen asettamiselle tuohon kohtaan on kuitenkin perusteensa myös juutalaisen tradition pohjalta, joten ei sitä välttämättä ole minkään muiden jumaluuksien mukaan tarvinnut asettaa.

    Porttokirkoksi solvaaminen on täysin asiatonta, eikä liity aiheeseen millään tavoin. Yritä jatkossa pitäytyä asiallisessa kielenkäytössä, kun kommentoit tässä blogissa.

  3. Tapani Lahti 21.6.2013 klo 8.25:

    Juutalaiset eivät palvoneet Jeesusta. Vaikka ensimmäiset kristityt olivat Jeesuksen ystäviä, he eivät ehtineet muodostaa juuralaistraditiota, jolla olisivat perustelleet Mestarinsa synttärit eli Joulun. Kuten muinaisessa Roomassa, nykyäänkin kukin viettää parhaaksi katsomiaan juhlia. Juhannuksen viettäjät tuskin juhannusheilaa etsiessään ajattelevat tekevänsä palvontaa Jumalalle. Kai luterilainenkin voi viettää hanukkaa, juutalaisen tradition mukaan, jos haluaa, ajattelematta Jumalaa.. Rehtiä on tunnustaa juhlien mahdollinen yhteys toisiinsa, jos sellaisiin on viitteitä. Rehtiyttä kai Jumalakin ihmisiltä peräänkuuluttaa.

  4. Niko Lipsanen 22.6.2013 klo 23.40:

    Jos luet kirjoituksen tarkemmin, huomaat, ettei siinä väitetä, että juutalaiset olisivat palvoneet tai palvoisivat Jeesusta. Kristinuskolla on kuitenkin juutalaiset juuret, ja siksi etenkin varhaisessa kristillisyydessä moni asia palautuu juutalaisuuteen, vaikka emme hanukkaa vietäkään.

Tätä artikkelia ei ole enää mahdollista kommentoida (eikä mitään muutakaan artikkelia tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2008 : Jeesus ja joulu

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan