Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
16.1.2009 klo 7.03 | Niko Lipsanen
Lupailin aiemmin, että kirjoittelen talven iloksi kesäisiä juttuja aurinkoisin valokuvin. Vähän vähille tuo on jäänyt, mutta kaivoin tähän kirjoitukseen muistoja viiden ja puolen vuoden takaa kesältä 2003. Kävimme silloin Marin kanssa yhden yön telttaretkellä Sipoonkorvessa.
Sipoonkorpi on laaja ja pitkälti varsin luonnontilainen metsäalue Sipoon, Vantaan ja tämän vuoden alusta alkaen myös Helsingin rajamailla. Suurin osa siitä on yhä edelleen Sipoon alueella.
Aloitimme reissun Vantaan Kuusijärveltä, joka on Sipoonkorven reunalla. Sinne pääsee kätevästi seutubussilla. Suuntasimme sieltä osin poluttomia taipaleita pitkin melko suoraan itään. Reitti vaati kiipeilemistä kallioharjanteiden yli, ja niitä oli aika monta. Kallio-osuuksien välissä oli sitten joko metsää tai suota. Kun lopulta pääsimme telttapaikalle Fiskträsket-järven rannalle, oli jo pimeää ja olimme aivan poikki.
Takaisin tulimme hieman eteläisempää reittiä, ja päätimme metsäretken Vantaan Sotunkiin. Sieltä pääsi paikallisbussilla Mellunmäen metroasemalle ja takaisin Helsinkiin.
Alla on 28 kuvaa tältä Sipoonkorpi-retkeltämme.
Otin oheiset kuvat 26. & 27.7.2003 Tarkemmat päivämäärät eivät enää ole muistissani (kuvien lisenssi).
... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.
2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008
Artikkeleiden aiheet:
Etusivu : 2009 : Valokuvia Sipoonkorvesta