Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
15.1.2009 klo 7.10 | Niko Lipsanen
WordPress on mahdottoman kätevä blogisofta, mutta puutteensa on siinäkin. Kun on tottunut kirjoittunut www-sivuja html-koodina, niin joskus tämä niin kätevä editori häiritsee. Graafisen muokkaimen olen tietysti kääntänyt pois päältä, mutta tämä koodipuolikaan ei jätä aivan kaikkea käyttäjän itsensä määriteltäväksi.
Se, että editori muuttaa enterinlyönnit automaattisesti rivin- ja kappaleenvaihdoiksi on yleensä ihan kätevää. Mutta välillä, kun haluaa kirjoittaa tänne itse koodia sekaan, niin siitä on vain harmia. Esimerkiksi niissä blogijutuissa, joissa on kuvia useampikin, galleriasivun muotoiluun tarvitsee vähän koodia sekaan.
Pitkään olen tämän kanssa enemmän tai vähemmän tuskaillut ennen kuin tajusin etsiä ratkaisua ongelmaan. Onhan se selvää, että joku on tämänkin pulman ratkaissut tekemällä sitä varten lisäosan. WordPressin plugin-hakemistosta löytyikin Raw HTML -lisäosa, jonka on tehnyt Janis Elsts.
Lisäosan käyttö on varsin yksinkertaista. Raa’an koodin osio aloitetaan kirjoittamalla editoriin:
<!--start_raw-->
Sitten kirjoitetaan koodia, ja lopetetaan koodiosa uudella tägillä:
<!--end_raw-->
Testailin lisäosan toimintaa tässä kirjoituksessa, ja se näyttää toimivan kuten pitääkin. Jos siis tunnet kaipaavasi lisää vapautta koodin muokkaamiseen WordPressissä, niin tämä vaikuttaisi olevan siihen varsin kelpo apuväline.
Kyseistä lisäosaa ei ole vielä päivitetty WordPressin versiota 2.7 varten. Saattaa tietysti olla, että se toimisi silti, mutta onpa yksi syy olla vielä päivittämättä.
Samaan tarkoitukseen näyttää olevan toinenkin lisäosa, Alex Kingin kirjoittama WP Unformatted. Sillä valinta kooditoiminnon ja normaalin muokkaimen välillä pitää tehdä koko merkinnälle kerralla. En ole sitä kokeillut, sillä Raw HTML -pluginin tarjoama mahdollisuus määritellä raa’aksi koodiksi vain osa postauksesta vaikuttaa joustavammalta.
... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.
2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008
Artikkeleiden aiheet:
Etusivu : 2009 : Raakaa koodia WordPressillä