AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Peruna on ruoka ihan oikea

12.2.2009 klo 7.44 | Niko Lipsanen

aiheet kulutus,

Peruna

Näyttää olevan perunaviikko meneillään. Kaivoin siksi kattilasta yhden perunan ja otin siitä kuvan.

Meidän taloudessamme suhtautuminen perunoihin jakaantuu kahtia: minä pidän, Mari ei. Marin mielestä ne ovat vain turhaa tärkkelystä, minusta taas olennainen osa useaakin eri ateriakokonaisuutta.

Kokosin perunaviikon kunniaksi linkkejä joihinkin peruna-aiheisiin juttuihin netissä.

Teemaviikon järjestävän Kotimaiset kasvikset ry:n tehdään perunasta arvostettua herkkua. Sieltä löytyy ohjeet esimerkiksi peruna-kikhernecurryn ja chilisuklaa-perunaleivosten valmistamiseen. Jälkiruoissa perunaa harvemmin näkee, mutta kyllä se niissäkin toimii. Esimerkiksi thaimaalainen naapurintyttö on joskus kokannut oikein hyviä perunoita makeassa kookoskastikkeessa.

Veera Rusanen on joulun tienoilla maistellut maatiaisperunoita. Perunalajikkeitahan on vaikka kuinka, eikä Citymarketin multaperuna (kuvassa) ole sellainen. Maatiaisia olisi kiva joskus maistella. Tähän mennessä olen joutunut tyytymään kaupan lajikkeisiin.

Jaakko Raholan syötävissä sanoissa perunaan suhtaudutaan yllättävän nihkeästi. Raholan mukaan se on solaniinipitoisuutensa vuoksi niin myrkyllinen, ettei sen viljelyä ja käyttöä hyväksyttäisi, jos se tulisi markkinoille uutena tuotteena. Solaniinia on kuulemma eniten kuoren tuntumassa, joten siitä pääsee eroon kuorimalla perunat paksusti. Myös pidemmälle jalostetuissa perunaelintarvikkeissa suuta poltteleva solaniini katoaa.

Minä en ilmeisesti ole yhtä herkkä kuin Rahola, sillä syön perunat yleensä kuorineen. Oikeastaan johtuu siitä, että olen liian kömpelö saadakseni ne kuorittua kunnolla, mutta ajastaan olen alkanut pitääkin niistä juuri niin. Kuori antaa perunan makuun mukavaa lisäsävyä.

Rahola myös väittää, että ”Etelä-Amerikan intiaanit pitivät perunaa sekä fyysisesti että henkisesti heikentävänä ja tylsistyttävänä ruokana”. Siksi niitä tarjoiltiinkin innokkaasti espanjalaisille valloittajille.

Paavo Ahvenniemen perunasivuilta löytyy muun muassa perunalajikekuvasto.

Yhdistyksiä tässä maassa on jotakuinkin kaikille mahdollisille asioille, tietysti myös perunalle. Suomen perunaseuran sivut eivät kuitenkaan anna järjestöstä kovinkaan aktiivisen oloista kuvaa.

Ja tietysti myös Wikipediassa on perunatietoutta.

Oheisen kuvan perunasta otin 12.2.2008 (kuvan lisenssi).

Yksi kommentti tai paluuviite

  1. Niko Lipsanen 28.6.2009 klo 20.17:

    Raimo Myöhänen kirjoittaa blogissaan, että perunatkin on keitettävä al dente. Pitää varmaan kokeilla noilla ohjeilla ja katsoa, onko eroa.

Tätä artikkelia ei ole enää mahdollista kommentoida (eikä mitään muutakaan artikkelia tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2009 : Peruna on ruoka ihan oikea

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan