AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Kiiskikeitto on oikein makoisaa

2.3.2009 klo 10.34 | Niko Lipsanen

aiheet kulutus, kuulumiset,

Kiiskiä jäällä

Mitäpä sitä olisi paastonaikaan mielessä jos ei ruoka?

Käviimme eilen sunnuntaina Uutelassa, Mari, Nasu-koira ja minä. Aurinkolahden edustalla oli pidetty jotkut kalastuskilpailut, ja niiden jäljiltä jää oli täynnä avantoja ja niiden vierellä hangessa merikiiskiä.

Jäällä tapaamamme mies kehui kiiskistä tulevan oikein hyvää keittoa. Kun oli sopivasti sunnuntai, joka meidän paasto-ohjelmassamme on kalapäivä, niin keräsimme kaloja pussillisen mukaan jo kokeilimme.

Olisi niitä kiiskiä jäänyt sinne vielä useammankin keiton aineksiksi, mutta eipä niitä monet tainneet viitsiä poimia. Emme mekään varmaan olisi niin tehneet, jos emme olisi vinkkiä saaneet. Tuoreita ne ainakin olivat, osa kiemurteli hangessa vielä elossa, mikä vaikutti kyllä aika julmalta tavalta kalalle kuolla.

Netistä ei näytä löytyvän kuin yksi kiiskikeittoresepti, mutta se sitten löytyykin usealta eri sivulta. Valtion monopoliliike ei valitettavasti myy reseptissä tarvittavaa valkoviiniä sunnuntaisin, joten jouduimme vähän soveltamaan.

Reseptin tulos on ennemminkin kiiskiliemi kuin -keitto, sillä ”kiiskimuju” kehotetaan antamaan kissalle. Koska meillä ei ole kissaa, niin laitoimme kalatkin keittoon.

Liemi siinä keitossa parasta olikin, mutta eivät ne kalatkaan hassummalta maistuneet. Todella ruotoisia vain olivat, joten syöminen sujui varsin hitaasti.

Jääköhän onkijoilta kiiskiä yli laajemminkin? Kyllä noista voisi keiton tai liemen joku toinenkin kerta tehdä.

Kehunpa vielä samalla retkieväänämme mukana ollut Lidlistä ostettuja strösselileivonnaisia. Voi tietysti olla, että maussa oli mukana sekä ulkoilma- että paastosunnuntailisää, mutta kyllä ne oikein maukkailta teen kanssa maistuivat.

Kuvassa muutama keittoomme päätynyt kiiski jäällä. Otin kuvan 1.3.2009 (kuvan lisenssi).

Tähän artikkeliin ei ole jätetty kommentteja...

... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2009 : Kiiskikeitto on oikein makoisaa

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan