AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Eurovaalit tulevat, mistä ehdokas?

6.5.2009 klo 7.25 | Niko Lipsanen

aiheet yhteiskunta,

Euroopan lippu

Eurovaalit, tai virallisemmin europarlamenttivaalit, pidetään reilun kuukauden päästä sunnuntaina 7.6.2009. Vaaleissa valitaan 785 edustajaa, joista 13 Suomesta, Euroopan parlamenttiin.

Vaalitunnelma ei ole vielä noussut kovin korkealle. Jos julkisuudessa ei olisi seurattu Timo Soinin (ps) venkoilua ehdokkaaksi asettumisensa kanssa eikä ortodoksisen kirkon sisäistä vääntöä siitä, voiko pastori Mitro Repo (sd, sit.) asettua ehdolle, ei moni varmaan olisi huomannut koko vaalien lähestymistä. Tai onkohan huomannut vieläkään?

Myönnetään, ei minullakaan ole vaalitunnelma vielä erityisen korkealla ole ollut. Se johtuu varmaan ainakin osittain siitä, että en ole vieläkään saanut valittua itselleni ehdokasta.

Edellisissä eurovaaleissa olin mukana Sirpa Pietikäisen (kok) tukiryhmässä ja hänelle sitten annoin tietysti äänenikin. Ei Pietikäinen täysin poissuljettu vaihtoehto ole tälläkään kertaa, sillä onhan hän nimenomaan ympäristökysymyksissä selkeästi kokoomuksen vakuuttavin henkilö ja terävimmässä kärjessä myös yli puoluerajojen.

Ympäristö on keskeinen teema, mutta ei ainoa. Pietikäisessä on viime aikoina kyrsinyt erityisesti hänen ylenpalttinen esilläolo naisasioiden parissa – etenkin, kun Sirpa ei tuo siihen niihin uutta. Jos se naisasia edes olisi jotakin muuta kuin latteimpien feminististen kliseiden toistelua, niin sen voisi vielä sulattaakin.

Paljon parempaan Sirpa ei yllä monikulttuurisuudenkaan kanssa. Hänen keskustelunavauksensa on pelkkiä korulauseita, joiden läpi kuultaa naiivin hyväuskoinen asenne. Pisarana pohjalla Pietikäinen peräänkuuluttaa ”yhteiskunnallista keskustelua ennakkoluuloistamme”, mutta ei vaivaudu sitä itse käymään edes oman blogimerkintänsä kommenttiketjussa.

Tulee Pietikäiseltä välillä konkreettisempiakin ulostuloja. Niissä vain tuntuu olevan punaisena lankana, että vaaditaan lisää sääntelyä ja poliittista ohjausta milloin mihinkin asiaan. Vaikken kaikkea sääntelyä vastustakaan, niin erityisesti EU:ssa sitä on nähdäkseni liikaa, ei liian vähän. Siksi kaipaisin esityksiä sääntelyn purkamiseksi, en sen lisäämiseksi.

Mutta kuten sanottua, ympäristö- ja erityisesti ilmastokysymykset ovat tärkeä teema, ja saattavat lopulta kallistaa minut kirjoittamaan Pietikäisen numeron äänestyslippuun. Mutta mitä lähemmäksi vaalit käyvät, sitä todennäköisemmältä vaikuttaa, että ääneni saa tällä kertaa joku muu.

Puoluetta en vaihda. Vaikkei kokoomuskaan täydellinen ole, niin ei mikään muukaan poliittinen ryhmä näkemyksiäni näissä vaaleissa sen paremminkaan aja.

Kirjoittelen muista ehdokkaista vielä tuonnempana. Verkkouutiset haastattelee kaikki kokoomuksen ehdokkaat läpi, tänään vuorossa oli itse asiassa juuri Pietikäinen.

Kuvassa on Euroopan lippu, jota myös Euroopan unioni käyttää symbolinaan (lähde: Wikipedia).

Tähän artikkeliin ei ole jätetty kommentteja...

... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

Etusivu : 2009 : Eurovaalit tulevat, mistä ehdokas?

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan