AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Valokuvia Armenian luostareista

14.6.2009 klo 2.25 | Niko Lipsanen

aiheet matkat, paikat, uskonto

sijainnit armenia,

Armenian luostarit

Armeniassa on pieneksi – tai vaikka vähän isommaksikin – maaksi valtava määrä luostareita. Puolentoista viikon matkalla niistä ei ehdi kovin suurta osaa käydä katsomassa. Minä kävin siskoni kanssa niistä kahdeksassa.

Laitan koko Armenian-matkasta kuvia vielä matkakuvasivuilleni. Koska siihen kuitenkin menee vielä todennäköisesti jonkin verran aikaa, laitoin tuonne kuvablogin puolelle maistiaisiksi muutamia luostarikuvia. Nehän ne matkan pääkohde joka tapauksessa olivat.

Ensimmäisenä menimme katsomaan lähekkäin sijaitsevat Sanahinin ja Haghpatin luostarit maan pohjoisosissa. Ne ovat saaneet yhdessä myös Unescon maailmanperintökohteen statuksen. Kasvillisuus peittää jo kirkkojen kattoja, ja etenkin Sanahin antaa itsestään vähän unohtuneen vaikutelman, kun luostarin edelleen käytössä oleva hautausmaakin on päässyt vähän ränsistymään.

Haghartsinin luostarilla pyörähdimme varsin pikaisesti. Luostari oli rakennustelineiden ympäröimä ja entisöintityöt olivat täydessä käynnissä. Läheisessä Goshin kylässä sijaitsevaan Goshavankin luostariin ehdimme sitten tutustua vähän paremmin.

Sevanavankin luostari sijaitsee kauniiseen Sevan-järveen työntyvällä niemellä. Vanhan luostarin vieressä on uudempi, toimiva luostari. Useimmissa Armenian luostareista ei ole enää varsinaista luostaritoimintaa, joskin kirkot ovat useimmissa tapauksissa yhä käytössä.

Tatev on pitkän hiekkatien päässä korkealla vuoren laella, ja maisemat luostarilta ovat huikeat. Myös itse luostari ja sen pääkirkko ovat varsin hienot. Myös Khor Virapin luostariin kannattaa suunnata jo maisemien takia: sieltä on komeat näköalat Ararat-vuorelle.

Viimeiseksi kävimme osittain kallion sisään hakatussa Geghardin luostarissa, joka on myös Unescon maailmanperintölistalla.

» Katso kuvat Armenian luostareista

Katso myös muut Armenian-matkan valokuvat.

Tähän artikkeliin ei ole jätetty kommentteja...

... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2009 : Valokuvia Armenian luostareista

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan