AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Kirkoissa kannattaa käydä sisälläkin

24.8.2009 klo 14.52 | Niko Lipsanen

aiheet paikat, uskonto,

sijainnit uusimaa,

Espoonlahden kirkko

Viime vuosikymmenten suomalainen kirkkorakentaminen ei yleensä juuri kehuja kerää. Ja eiväthän ne laatikkokirkot useinkaan mitään ympäristönsä erityisiä kaunistuksia ole.

Kannattaa kuitenkin käydä myös sisällä, jos ovi vain on auki. Moni rumilus kätkee sisäänsä yllättävän hienon kirkkosalin.

Kuvassa on vuonna 1980 valmistunut Espoonlahden kirkko Espoossa. Seurakuntayhtymän sivujen mukaan kirkko on ulospäin sulkeutunut ”kuin se olisi osa ympäröivän Espoonlahden kallioita”. Onhan kalliossa oma kristilline symboliikkansa (sulkeutuneisuudessa ei ehkä niinkään), mutta en voi pitää toteutusta kovin onnistuneena. Sisältä kirkko kuitenkin yllättää.

Kolmion muotoinen sali on varsin vaikuttava. Yllä linkitetyllä sivulla kerrotaan salin olevan suunnattu ”siten, että jumalanpalveluksen aikana auringon kiila kulkee korkealle kohoavan alttariseinän läpi.” Sitä en päässyt näkemään. Luonnonkiviä on käytetty paljon; kallioteema on onnistuneempi sisältä kuin ulkoa.

Votiivilaivan asettelu vähän häiritsee. Eikö sen pitäisi kulkea alttaria kohti eikä sen sivuitse? Myös penkit ovat tylsiä standardi-istuimia, jotka eivät minusta oikein sovi kirkkoon. Mutta se on varsin tyypillistä nykykirkoissa.

Espoonlahden kirkko ei ole ainoa, jossa olen yllättynyt sisältä. On niitä muitakin. Esimerkiksi Lauttasaaren kirkon sali on varsin hieno matalalle laskeutuvine kattovalaisimineen.

Hienot sisätilat eivät kuitenkaan ole mikään puolustus sille, jos kirkko on ulkoa ruma eikä sovi paikkaansa. Kirkkorakennuksilla on keskeinen osa miljöön luomisessa niissä paikoissa, joissa kirkkoja on. Kirkkorakentamisen tarjoamaa mahdollisuutta paikan luonteen vahvistamiseen ei saa hukata, sillä siinä menee resursseja hukkaan.

Kirkon pitää sopia ympäristöönsä, mutta kirkon rakentaminen on tilaisuus tehdä myös jotakin ympäristöstä erottuvaa. Nämä eivät ole ristiriidassa sen enempää keskenään kuin kirkon jumalanpalvelustehtävänkään kanssa. Sinne hienoon kirkkosaliinkin tulisi enemmän ihmisiä, jos kirkko olisi ulkoakin kutsuvan näköinen.

Otin oheisen kuvan Espoonlahden kirkosta 11.8.2009 (kuvan lisenssi).

Tähän artikkeliin ei ole jätetty kommentteja...

... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2009 : Kirkoissa kannattaa käydä sisälläkin

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan