AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Ecosia on ekohakukone, mutta...

29.3.2010 klo 7.45 | Niko Lipsanen

aiheet ympäristö, web,

Ecosia

Ecosia on uusi hakukone, joka lupaa pelastaa kaksi neliömetriä sademetsää jokaista sillä tehtyä hakua kohti.

Vaikuttava lupaus, eikä hakukone muutenkaan mitenkään erityisen huono ole. Ecosia käyttää Bingin ja Yahoo!n hakutietokantoja, ja vaikkeivät ne aivan Googlen veroisia olekaan, niin tulokset ovat varsin kelvollisia etenkin englanninkielisiä hakuja tehtäessä.

Ecosiaa kannattaa ilman muuta kokeilla. Jos se tuntuu omalta, niin onhan se kiva suojella sademetsää samalla kun etsii tietoa netistä. Itse aion kuitenkin, syistä jotka kerron alla, pitää ainakin toistaiseksi Googlen pääasiallisena hakukoneenani.

Ensiksi on syytä tarkentaa Ecosian väitettä. Hakujen tekeminen ei sinänsä pelasta yhtään mitään, vaan hakukoneen mainosten klikkaaminen. Niinpä jos sinulla on selaimessa jokin mainostenestotyökalu, niin älä suotta vaihda hakukonettasi. Siitä ei silloin ole sademetsille mitään iloa. Päinvastoin – klikkailemattomista kävijöistä aiheutuu Ecosiallekin kuluja. Sama pätee tietysti silloin, jos et ikinä klikkaa mainoksia.

Ecosian markkinointi on siten aavistuksen harhaanjohtavaa, vaikka sinänsä ymmärrettävää. Se, että tulokset tulevat mainoksista, kerrotaan kyllä hakukoneen usein kysytyissä kysymyksissä. Sitä on kuitenkin parempi olla mainostamatta, koska kannatuksen vuoksi mainoksia klikkailevat heikentävät mainostajien tulosta. Pidemmällä tähtäimellä sellainen karkottaa mainostajat muualle.

Kaksi neliömetriä sademetsää per haku kuulostaa aika suurelta määrältä, kun kuitenkin vain mainosten klikkaajilla on oikeasti merkitystä. Tällä hetkellä varat menevät Juruenan kansallispuiston suojeluun Mato Grosson osavaltiossa Brasiliassa. Ecosian antamien tietojen mukaan hehtaarin suojelu maksaa siellä vain viisi euroa.

Tuolla hintatasolla suojeltava määrä alkaa kuulostaa uskottavalta, mutta edelleenkään Ecosia ei kerro, mitä rahalla tarkalleen ottaen tehdään. Selvää on, että tuolla hinnalla sademetsää ei osteta, vaan raha käytetään suojelutoimenpiteisiin joillakin muilla tavoin. Raha menee perille WWF:n kautta, joten tarkemmat tiedot löytyisivät varmaankin heidän sivuiltaan.

Minusta Ecosian olisi kuitenkin syytä itsekin tehdä paremmin selko siitä, mitä niillä rahalla tosiasiallisesti saadaan aikaan. Sademetsien suojelu on se ykkösargumentti, jolla Ecosia houkuttelee käyttäjiä. Salamyhkäisyys sen ympärillä ei herätä luottamusta.

Sen verran voi varmaan kuitenkin luottaa, että jos raha menee WWF:lle, niin tuskin se aivan hukkaan menee. Eiköhän sillä enemmän hyvää saada aikaan kuin pahaa.

Varsinainen ongelma liittyy kuitenkin siihen, että suomalaisen käyttäjän on varsin hankala saada niitä mainoksia ylipäänsä näkyviin. Kokeilin monilla enemmän ja vähemmän haetuilla hakusanoilla niin suomeksi kuin englanniksi, mutta en saanut ruudulle mainoksen mainosta. Vasta kun kävin muuttamassa maa-asetukseni Suomesta Yhdysvalloiksi, alkoi mainoksia näkyä. Silloinkaan mainoksia ei tullut, jos hain suomenkielisillä hakusanoilla.

Jos siis haluaa, että Ecosian käyttö tosiasiallisesti hyödyttää sademetsien suojelua, pitää vaihtaa maa-asetukset Yhdysvalloiksi ja hakea englanniksi. Jotkin muutkin suuret maat ja kielet toiminevat. Kokeilin hakea myös Ranska-asetuksella ranskaksi, ja sain mainoksia näkymään – tosin huomattavasti vaatimattomammassa määrin kuin amerikkalaiseksi tekeytymällä.

Tämä voi tietysti tulevaisuudessa muuttua, jos Bing kasvattaa hakuosuuksiaan ja kerää mainostajia mukaan myös Suomesta. Ehkä hakutuloksetkin ajastaan paranevat, sillä vaikkei Bing nyt suoranaisen huono ole, niin ei se Googlelle pärjää. Ero on selkeä etenkin suomeksi haettaessa.

Iso puute on myös se, että Ecosiasta puuttuu kuvahaku. Se, että teksti- ja kuvahaku ovat samassa hakukoneessa, on erityisen kätevää silloin, kun hakee jonkin vieraskielisen sanan mahdollisimman tarkkaa merkitystä. Merkitykset aukeavat paljon havainnollisemmin, kun vaihtelee teksti- ja kuvahaun välillä (myös Wikipediasta on usein apua, mutta se ei liity enää tämän artikkelin aiheeseen).

Jos etsii kuvia ihan kuvien itsensä vuoksi, ei erillisen kuvahakukoneen käyttäminen ole niin iso vaiva. Silloin kannattaa Googlen kuvahaun ohella kokeilla ainakin Kalooga-kuvahakukonetta.

Minun ei siis kannata siirtyä käyttämään Ecosiaa, koska ensinnäkään siitä ei olisi sademetsille mitään hyötyä. Toisekseen, Ecosian hakukone vastaa käyttötarkoituksiani heikommin kuin sen keskeisimmät kilpailijat. Kolmanneksi, niin minulla kuin varmaan varmaan monella muullakin on erityisiä syitä käyttää nimenomaan Googlea.

Koska minulla on tämä blogi ja joitakin muitakin verkkosivuja niin täällä Domnik.netissä kuin osin muuallakin Internetissä, haluan tietysti, että ne myös löydetään. Koska valtaosa kävijöistä tulee Googlen kautta, on minun syytä pitää tuntuma siihen, kuinka sivut ja kuvat sijoittuvat Googlen hakutuloksissa. Se onnistuu parhaiten käyttämällä itse säännöllisesti Googlen hakupalveluita.

Pidän Ecosian ideasta ja varmasti seuraan sen kehitystä jatkossakin. Voi vaikka olla, että joskus siirryn käyttämään sitä ensisijaisena hakukoneenani. Toistaiseksi en kuitenkaan näe siihen mitään syytä.

Artikkelin kuvana on kuvakaappaus osasta Ecosian etusivua (kaapattu 29.3.2010).

3 kommenttia ja/tai paluuviitettä

  1. Paavo Ojala 2.4.2010 klo 21.45:

    Ajatus on siis, että ihmiset tahtoo käyttää tätä hakukonetta, koska se lupaa voitot johonkin ekologiseen.

    Minut toki vakuuttaa Googlen toimintamalli, jossa voitot käytetään yrityksen pyörittämiseen, ja kyseisessä yrityksessä voitoilla koitetaan keksiä kaikkea hyödyllistä. Normaalisti markkinoiden pitäisi siis taata, että voitot virtaa tuottaviin sijoituksiin ja sitä myydään mitä ihmiset haluaa.

    Ajatus taustalla on, että olisi olemassa liikasuuria voittoja, joita voi käyttää haluamaansa hyvään. Mutta jos hakukoneissa on nyt tyhjää, niin eikö se tyhjä pitäisi tehostaa.

    Joku voitontavoittelun vastainen ajatus tässä on. Voiton tavoittelu on tyhmää. kaikki toiminta tehdään jonkun takia. yleensä kun toiminta tehdään voiton tavoittelun vuoksi, eli siten, että ihmiset haluaisivat vapaaehtoisesti ostaa, niin tulee parempaa tulosta, kuin sillon kun tekijä tahtoo voitot itselleen kivan olon muodossa.

    Käytä vain ihminen Googlea, osta sen osakkeita, ja jos yritys keskittyy liiaksi voitontavoitteluun, niin osakkeenomistajana voit sitten ne voitot muuttaa ympäristön suojeluksi tai miksi tahansa.

  2. Niko Lipsanen 2.4.2010 klo 23.27:

    En näe mitään periaatteellista ongelmaa siinä, että liiketoiminnan avulla kerätään rahaa johonkin hyväntekeväisyystarkoitukseen. En edes ymmärrä, miksi pitäisi nähdä. Ei se sitä tarkoita, että silti pitäisi pitää yksityistä voitontavoitteluakaan jotenkin lähtökohtaisesti huonona asiana.

  3. Paavo Ojala 3.4.2010 klo 21.24:

    Liiketoiminnan pitää tuotta voittoa. Rahoitus perustuu siihen. Jos ihmisellä tai hyväntekeväisyysjärjestöllä on pääomaa, niin se voi sijoittaa ne, ja käyttää voitot sitten hyväntekeväisyyteen. Hyvää on, kun sijoitetaan pääoma sinne missä se tuottaa eniten voittoa, niin talous kasvaa, ja kokonaishyvän eli vaurauden määrä kasvaa.

    Toki hyväntekeväisyys voi olla myyntivaltti, mutta mielestäni sen ei pitäisi olla myyntivaltti, kun se mahdollisesti tarkoittaa sitä, että sijoitetaan taloudellisesti tuottamattomaan toimintaan. En siis käytä asioita, jotka mainostavat sillä, että laittavat rahaa hyväntekeväisyyteen. Tahdon ne rahat itselleni, että voin ne itse laittaa haluamaani hyväntekeväisyyteen.

    Samoin en tahdo sijoittaa yritykseen, joka pistää voitot hyväntekeväisyteen. Haluan ne itselleni, että voin päättää mitä niillä teen. Miksi olisi hyvä tapa vähentää valinnan vapautta.

    Miksi kauniita naisia tai hienoja autoja haluavat ihmiset eivät sijoita yrityksiin, jotka tarjoavat heille ilmaisesti niitä asioita? Se on tehotonta, he haluavat voittoja, joilla voivat sitte ostaa hienoja autoja tai kauniiden naisten seuraa, tai jotain ihan muuta. Rahaa ei ole keksitty turhaan. sijoittaminen, nettihaut, ja kuluttaminen on kätevintä pitää erillään. Hae parhaalla hakukoneella, sijoita tuottavimpaan ja kuluta siihen, minkä koet moraalisesti oikeaksi.

Tätä artikkelia ei ole enää mahdollista kommentoida (eikä mitään muutakaan artikkelia tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2010 : Ecosia on ekohakukone, mutta...

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan