Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
24.10.2011 klo 21.23 | Niko Lipsanen
Kävin viime viikolla siskoni kanssa Venäjällä. Kovin pitkälle emme menneet, vaan pysyttelimme lähiseuduilla. Menimme bussilla Pietariin, ja sieltä toisella Olhavaan. Olhava (Volhov) on vajaan 50 tuhannen asukkaan teollisuuskaupunki reilut sata kilometriä Pietarista itään.
Pääkohteemme oli kuitenkin Olhavan lähellä sijaitseva, Venäjän ensimmäisenä pääkaupunkinakin pidetty Vanha Laatokka (Staraja Ladoga). Siellä on kaksi vanhaa luostaria ja pari muutakin kirkkoa. Kylän vieressä, Olhava-joen rannalla, on myös viikinkiaikaisia hautakumpuja.
Vanha-Laatokasta vähän matkaa pohjoiseen, Olhava-joen suistossa Laatokan etelärannalla, on Uusi Laatokka (Novaja Ladoga), jonka Pietari Suuri perusti vuonna 1703 – samoihin aikoihin kuin Pietarinkin. Kovin uusi sekään ei siis ole, vaikkakaan ei kohteena yhtä kiinnostava kuin Vanha Laatokka.
Viime vuosina minulla on ollut tapana päivittää matkoilta kuulumisia Twitteriin (@nlipsane). Helppo tapa tehdä nopea matkabloggaus matkoilta palattua onkin koota Twitter-viestit yhdeksi merkinnäksi. Niin teen tälläkin kertaa.
Ti 18.10.
Pietarissa neljässä vuodessa kaikki kallistunut. Stroganoffin pihan buffetravintola lopettanut, piti tyytyä Jolki-Palkiin.
Ke 19.10.
Eilen Pietarissa aurinkoista, tänään vuoroin räntää, lunta, rakeita tai muuten vain kylmä. Voiton puistossa siisti vessa. Nyt lähiössä.
Mihin Pietarin katukoirat ovat kadonneet? Kahden päivän aika olemme nähneet vain kolme yksinäistä ja yhden kolmen lauman.
To 20.10.
Uusi aamu Pietarissa. Tänään kohti Olhavaa ja Vanhaa Laatokkaa.
Pe 21.10.
Olhavassa kaksi puoliskoa, joiden välissä joki ja kasakoita. Rautatieasema on kissojen ja hotellit koirien puolella kaupunkia.
Olhava, hotelli Zvanka: 2hh 60eur, kylmä huone, tv:ssä 24h neuvostosotakanava, aamiainen maksapastaa, salaattia, tee ja kuiva pulla.
La 22.10.
Vanha-Laatokassa komeat luostarit, Uudessa hieno hautausmaa. Satoi ja paistoi. Hotelli Ladjassa 2hh 40 eur, lämmin suihku ja lisäpatteri.
Paluu Pietarista Helsinkiin 18 eur, kuten meno. Isot bussit siirtyneet Vosstanija-aukiolta nurkan taakse Toiselle Sovjetskajakadulle.
Su 23.10.
Takaisin Suomessa. Likaisin ja rähjäisin vessa koko matkalla oli Suomen raja-asemalla Vaalimaalla.
* * *
Aivan yhtä paljon ei tällä matkalla tullut tviitattua kuin edellisellä matkalla Länsi-Ukrainassa. Ei matka tosin ollut yhtä pitkäkään.
Kuvassa on Johannes Kastajan syntymän kirkko Olhava-joen rannalla Vanhassa Laatokassa.
Tätä artikkelia ei ole enää mahdollista kommentoida (eikä mitään muutakaan artikkelia tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.
2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008
Artikkeleiden aiheet:
Etusivu : 2011 : Pietari, Olhava ja molemmat Laatokat
Jyri Väätäinen 27.11.2011 klo 13.52:
Oletko muuten Niko käynyt Venäjän kaupungissa nimeltä Vologda?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vologda
Mielestäni hieno kaupunki, siellä on tullut lapsuus vietettyä. Matkustelet aika paljon, joten ihmettelisin, jos et ole Vologdassa vielä käynyt. Ja jos et ole, niin kannattaa joskus käydä. :)
Pietarista menee juna sinne.
Niko Lipsanen 27.11.2011 klo 14.45:
Vuoden 2007 Venäjän-reissulla olisin halunnut palata Marinmaasta Vologdan kautta, mutta kaverini halusi tulla käydä myös palatessa Moskovassa. Annoin periksi, ja niinpä Vologda on edelleen näkemättä. On se kuitenkin edelleen listalla yhtenä mahdollisena Venäjän-kohteena.