Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
25.2.2013 klo 12.29 | Niko Lipsanen
Katso myös: Kesäaika 2014 ja Pääsiäinen 2014
Normaali- eli talviaika päättyy ja kesäaika 2013 alkaa sunnuntaina 31. maaliskuuta, joka sattuu tänä vuonna olemaan pääsiäinen. Kelloja käännetään tuolloin tunti eteenpäin. Ikävänä sivuvaikutuksena tästä siis seuraa, että pääsiäispyhät ovat tänä vuonna tunnin normaalia lyhyemmät.
Toisaalta, jostakin viikonlopusta se tunti keväällä joka tapauksessa otetaan. Kellojen siirtämisen osumisessa pääsiäiselle on se hyvä puoli, että jää yksi päivä enemmän aikaa totutella uuteen aikaan ennen arjen alkamista.
Pääsiäissunnuntaita seuraa toinen pääsiäispäivä, joka tänä vuonna 2013 on maanantaina 1. huhtikuuta.
Jos olet sitä mieltä, että tuollainen kellojen kääntäminen kaksi kertaa vuodessa suuntaan ja toiseen on turhaa ja ikävää, niin allekirjoita kansalaisaloite. Aloite kesäajasta luopumiseksi on kerännyt taakseen jo 4810 nimeä.
Vaadittavaan 50 tuhannen allekirjoituksen määrään on vielä matkaa. Lähestyvä kellojen kääntäminen tekee kuitenkin aloitteesta taas ajankohtaisen, joten eiköhän tahti tästä vielä piristy. Aikaa allekirjoitusten keräämiseen on 3. kesäkuuta asti.
Kesäaika päättyy ja normaali- eli talviaika 2013 alkaa sunnuntaina 27. lokakuuta. Silloin keväällä menetetty tunti saadaan takaisin.
Kuvassa on kesäinen kukkaiskello Aleksandrovskin puistossa Pietarissa. Venäjällä ei kelloja enää käännellä, vaan siellä eletään pysyvästi kesäaikaa, vaikka välillä lunta sataisikin. Pääsiäistäkään eivät siellä vietä samaan aikaan, vaan ortodoksisen kalenterin mukaan. Ortodoksinen pääsiäinen 2013 on vasta sunnuntaina 5. toukokuuta. Suomen ortodoksit viettävät pääsiäistä kuitenkin yhtä aikaa luterilaisten ja katolilaisten kanssa sunnuntaina 31.3.2013.
Tätä artikkelia ei ole enää mahdollista kommentoida (eikä mitään muutakaan artikkelia tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.
2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008
Artikkeleiden aiheet:
Etusivu : 2013 : Kesäaika 2013 alkaa pääsiäisenä
Turtsi 20.3.2013 klo 17.32:
Voisin allekirjottaa kansalaisaloitteen, koska typerää vääntää niitä kelloja edes takaisin! Mutta kummassa ajassa sitten elettäisiin? Talviajassako? Mikäli kellojen siirtelystä luovutaan, niin olisi sitten kivempi, että elettäisiin koko ajan ”väärässä” ajassa, eli KESÄAJASSA!!!
Niko Lipsanen 20.3.2013 klo 20.07:
Aloitetekstissä sanotaan, että keskustelu aikavyöhykkeestä käydään erikseen. Aloite koskee siis vain kellojen kääntelystä luopumista. Siinä ei erikseen oteta kantaa siihen, kumpaa aikaa sen jälkeen käytettäisiin (vaikka otsikosta voi toki sen kuvan saadakin).
Venäjällähän tehtiin juuri noin, kuin ehdotat, eli siirrettiin kellot pysyvästi kesäaikaan.
mähönen 23.3.2013 klo 19.21:
Samaa mieltä kuin Turtsi, kellot pysyvästi kesäaikaan. Allekirjoitan kun aloite otsikoidaan selkeästi ” aloite talviajasta luopumiseksi”.
Niko Lipsanen 23.3.2013 klo 19.27:
Tuossa on kyse lähinnä semantiikasta. Talviaika on normaaliaika. Jos kellot käännetään pysyvästi kesäaikaan, kuten Venäjällä tehtiin, niin käytännössä vaihdetaan aikavyöhykettä.
Tuossa aloitteessa vaaditaan, että lopetetaan kellojen kääntely kesä- ja normaaliajan välillä. Siinä ei oteta kantaa siihen, millä aikavyöhykkeellä Suomen pitäisi sen jälkeen olla.
Elisa 24.3.2013 klo 19.13:
Mitäs tuossa mitään hankaluuttaa oo passaa mulle että siirrytään kesäaikaan ja sitten taas talviaikaan
pete 29.3.2013 klo 20.34:
mitä ihmeen väliä sillä on kumpaa aikaa sitä sit eletään, kesäaikaa vai talviaikaa. Kaikki ne haitat johtuvat siitä että kelloja yleensäkin käännetään, ei siitä kumpaa aikaa eletään. Ja jos kellojen kääntämisestä luovutaan eletään kokoajan luonnollisesti normaaliaikaa eli talviaikaa koko ajan. Aikavyöhykkeet on yleisesti määriteltyjä ja noudattavat karkeasti ottaen maapallon pituuspiirejä eri maiden rajat huomioon ottaen. Vaikka suomalaiset keräisivät viisi miljoonaa nimeä adressiin ei suomi pystyisi tekemään päätöstä jossa se vaihtaisi aikavyöhykettä, mitä ympäri vuoden kesäajassa eläminen käytännössä tarkottaisi