AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Helsinkiteetä Stockmannilta

12.3.2013 klo 7.02 | Niko Lipsanen

aiheet kulutus,

sijainnit helsinki,

Teeterassi jalkakäytävällä

Stockmannin herkussa osui silmiini Helsinkitee, jota myytiin irtomyyntinä tee- ja kahviosaston palvelutiskillä. Esittelytekstissä kerrottiin, että tee on suunniteltu nimenomaisesti Helsingin olosuhteisiin (tai ilmastoon, en enää muista tarkkaan).

Pitihän sellaista kokeilla. En tiedä, onko tee uutuus vai onko se ollut saatavilla jo pidempään. Minun silmiini se ei ollut aiemmin osunut, mutta enpä kovin usein Stockmannilla ruokaostoksiani tee.

Google oli yllättävän tietämätön koko Helsinkiteen olemassaolosta. Kokeilin useammalla erilaisella hakusanayhdistelmällä, mutta en saanut yhtään osumaa. Sitä ei myöskään mainita Stockmannin omien Delicatess-teesekoitusten sivulla, joten ehkä se ei ole heidän omaa tuotantoaan. Stockmannin pussiin se tiskillä pakattiin.

Viikonloppuna Helsingin ilmasto oli sellainen, mitä se keväisinä talvipäivinä parhaimmillaan on. Aurinko paistoi, pakkasta oli muutama aste ja tuulta tuskin lainkaan, vaikka meren tuntumassa olinkin. Nostin tuolit ja pöydän Hernesaarenkadulle ja otin mukaan termoksellisen Helsinkiteetä.

Hyvää se on. Helsinkitee on maustettu musta tee. Mausteissa oli muistaakseni sekä marjoja että hedelmiä, mutta en laittanut mieleeni, mitä. Irtomyynnin huonoja puolia on se, että tuoteseloste ei tule paketin mukana. Artikkelin alareunan kuvasta voi bongailla, mitä kaikkea teen sekaan on päätynyt.

Päivitys 21.3.13: Helsinkitee on mustaa Intia-Ceylon-teetä, joka on maustettu puolukkakarpalohedelmäöljyllä ja vaniljalla. Lisäksi teen seassa on sitruksenpaloja ja kukkien terälehtiä.

Maustettuja teelaatuja on tullut viime aikoina juotua vähemmän, mutta hyviähän monet niistäkin ovat. Helsinkitee on ehdottomasti parhaimmistoa, ainakin näin Helsingin ilmastossa nautittuna. Mausteet maistuvat, mutta eivät kuitenkaan päällekäyvästi. Niiden alta maistaa myös teen oman maun.

Pussin päälle myyjä kirjoitti tussilla haudusajaksi 3–5 minuuttia ja -lämpötilaksi 95 astetta. Haudutin teetä lauantaina reilut neljä minuuttia ja sunnuntaina tasan kolme. Lyhyempi haudutusaika tuotti pehmeämmän lopputuloksen, kuten arvelinkin. Itse asiassa oli tarkoitus lauantainakin hauduttaa vain se kolme minuuttia, mutta asia pääsi hetkeksi unohtumaan.

Teen kirjoitusasunkin otin pussin päältä. Kun Helsinki kuitenkin on erisnimi, niin itse kirjoittaisin sen ehkä mieluummin, että ”Helsinki-tee”. Pussin päällä se oli kuitenkin kirjoitettu yhteen, joten käytetään sitä nyt sitten niin.

Erityisen kalliiksikaan teetä ei voi haukkua. Jollen aivan väärin muista, niin 100 grammaa Stockmannin Helsinkiteetä maksaa 2,90 euroa (päivitys: hinta on 29,95 eur/kg).

Kuvassa yllä istun Hernesaarenkadulla lukemassa kirjaa ja nautiskelemassa Helsinkiteetä isosta värikkäästä teekupistani. Kuvassa alla näkyy, miltä Helsinkitee näyttää.

Stockmann Helsinki-tee

4 kommenttia ja/tai paluuviitettä

  1. Niko Lipsanen 15.3.2013 klo 5.47:

    Keittelin taas illalla Helsinkiteetä. Tällä kertaa käytin Tefalin valmistamaa Magic Tea -teekeitintä. Hyvää tuli, kuten mustasta teestä sillä aika usein tulee.

    Ja mainittakoon vielä, kun en itse artikkelissa muistanut, että Helsinkitee myös tuoksuu varsin hyvältä.

  2. Niko Lipsanen 19.3.2013 klo 14.14:

    Kävin Stockmannilla ja kysyin samalla, mitä kaikkea Helsinkitee sisälsikään. Siinä on mustan teen mausteina puolukkaa, karpaloa, vaniljaa ja sitruksenkuoria.

  3. Niko Lipsanen 21.3.2013 klo 23.02:

    Vähän meni vielä sisältö väärin tuossa edellisessäkin kommentissa. Tarkistin purkin kyljestä, kun tänään taas Stockmannilla käväisin (ja ostin lisää Helsinkiteetä, kun se oli jo kovasti huvennut). Päivitin oikean koostumuksen varsinaiseen blogikirjoitukseen.

  4. Niko Lipsanen 16.6.2013 klo 17.51:

    Hyvältä maistuu Helsinki-tee näin kesälläkin.

Tätä artikkelia ei ole enää mahdollista kommentoida (eikä mitään muutakaan artikkelia tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2013 : Helsinkiteetä Stockmannilta

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan