Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
1.4.2015 klo 3.09 | Niko Lipsanen
Autolla ajaessa otettavat selfiet ovat muodostuneet ongelmaksi maailmalla. Niiden ottaminen on aiheuttanut onnettomuuksia, eikä kuolonuhreiltakaan ole vältytty (ks. esim. Telegraph 7.8.14).
Ongelmaan on nyt havahduttu myös Suomessa. Jotta tällaisiin vaarallisiin puuhiin ei ryhdyttäisi, on poliisi tuonut teiden varsille ison määrän selfie-pylväitä omakuvien ottamista varten. Monet tärkeimmistä tieosuuksista on jo varustettu niillä, ja joitakin on tuotu myös kaupunkeihin katujen risteyksiin.
Tieosuudet, joilla pylväitä on, on merkitty oranssi-keltaisella kyltillä, jossa on kameran kuva. Kamera laukaistaan ajamalla sen kohdalla lujempaa kuin nopeutta, joka pylvästä edeltäneessä pyöreässä punareunaisessa numerokyltissä on ilmoitettu. Näin kuvaa voidaan teknisestikin pitää selfienä, koska laukaisu tapahtuu kuvattavan toimesta autoa laukaisuvälineenä käyttäen.
Koska poliisin määrärahat ovat rajalliset, ei kaikkiin pylväisiin ole vielä saatu kameraa. Joskus autoilija voi siis joutua kokeilemaan useampaa eri pylvästä ennen kuin selfie onnistuu. Onnistuneet selfiet postitetaan rekisterinumeron perusteella autoilijoille kotiin.
Autoilijoiden on kuitenkin syytä huomioida, että palvelu on maksullinen. Hintaan vaikuttaa paitsi kuvan vauhdikkuus, myös selfien ottajan tulot.
Unohda siis vaarallinen kännykän räpläys ratin takana ja käytä mieluummin poliisin asentamia selfie-pylväitä. Näin saadaan liikenne pidettyä turvallisena kaikille.
Kuvassa on poliisin selfie-pylväs Mikkelissä.
... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.
2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008
Artikkeleiden aiheet:
Etusivu : 2015 : Selfie-pylväät avuksi omakuvien ottamiseen maanteillä