AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Penkkareiden parhaat karkkipaikat Helsingissä

16.2.2016 klo 6.00 | Niko Lipsanen

aiheet paikat,

sijainnit helsinki,

Penkkariautoja 2015 Telakkakadulla (Helsinki)

Ylihuomenna, eli torstaina 18. helmikuuta 2016, on taas penkkarit (penkinpainajaiset). Abit viettävät viimeistä lukiopäiväänsä ja matkustavat kuorma-autojen lavoilla hassusti pukeutuneina heittämässä karkkeja ohikulkijoille.

Tänä vuonna penkkarit osuvat paastonaikaan, joten en itse lähde karkkeja metsästämään. Jos kohdalle osun, saatan muutaman ottaa pääsiäistä odottamaan. Monena vuonna olen kyllä käynyt, jos vain olen ollut kotona, koska asun sopivasti ihan kulman takana Helsingin parhaista karkinmetsästyspaikoista.

Jos penkkariajojen seuraamisen motiivina on karkinhimo, niin virallisen reitin varteen ei kannata mennä. Siellä on niin paljon muitakin keräämässä namuja, ettei siinä tungoksessa mitään saa. Ja koska paikalla on paljon lapsia, niin ei sitä aikuisena edes viitsi namuja pikkuisten edestä ottaa.

Sen sijaan kannattaa mennä matkan varrelle silloin, kun penkkariautot ajavat Merisatamaan, jossa ne kokoontuvat lähtöä varten. Esimerkiksi Telakkakatu on yleensä ollut aivan erinomainen paikka.

Viime vuonna en edes muistanut koko penkkareita, mutta yhtäkkiä autoja vaan tuli ja karkkia sateli pyytämättä niskaan. Yleisöä ei juuri ollut, joten namusia sai kerätä jotakuinkin niin paljon kuin vain viitsi. Autoja kun tuli koko ajan lisää eikä abeilla ollut ajomatkan alkupuolella pulaa heiteltävästä.

Eikä tämä ollut vain viime vuoden juttu. Olen asunut kulmilla jo 20 vuotta, joten joinakin muinakin vuosina olen kadun varresta karkkeja kerännyt ja toisina kuullut naapureilta heidän saaliistaan.

Voi olla, että karkkeja saisi hyvin myös Merisatamassa, jossa autot seisovat jonossa odottamassa lähtöä viralliselle kierrokselleen. Siellä en ole kuitenkaan käynyt keräilemässä.

Kuvassa yllä on penkkariautoja Telakkakadulla penkinpainajaisissa 12.2.2015. Kuvassa alla on jostakin syystä hyvin mieleeni jäänyt teksti penkkareista 12.2.2009.

Penkkarit 2009 (Helsinki)

2 kommenttia ja/tai paluuviitettä

  1. Niko Lipsanen 16.2.2016 klo 10.42:

    Toivottavasti naapurit eivät suutu, kun paljastin hyvät karkkipaikat muillekin. No, ei siellä yleensä kovin moni ole ollut saalistamassa.

  2. Niko Lipsanen 16.2.2016 klo 10.46:

    Penkkariautot kokoontuvat Merisatamaan klo 12.30:

    https://twitter.com/opetusvirasto/status/697378440572485632/photo/1

    Eli tuolla Telakkakadulla kannattaa olla jo puoliltapäivin tai mieluummin jo vähän ennen. Ja siitähän voi sitten jatkaa vielä virallisen reitin varteen, jos haluaa.

Tätä artikkelia ei ole enää mahdollista kommentoida (eikä mitään muutakaan artikkelia tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2016 : Penkkareiden parhaat karkkipaikat Helsingissä

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan