AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Helsinki Puppy Parade oli iloinen hyvän mielen tapahtuma

23.5.2016 klo 7.22 | Niko Lipsanen

aiheet kuulumiset,

sijainnit helsinki,

Helsinki Puppy Parade 2016

Tapahtuman konseptin ei tarvitse olla kovin monimutkainen: riittää, kun on iso määrä koiranpentuja, jotka kulkevat pienen matkan yhdessä, ja suosio on taattu.

Helsinki Puppy Parade 2016 veti Kaivopuistoon väkeä niin, että ruuhkaa oli kuin vappuna – ainakin siinä osassa puistoa, missä kulkue kulki. Kukapa voisi vastustaa suloisia koiranpentuja?

Osansa tapahtuman suosiossa lienee myös eilisen aurinkoisessa säässä. Lämmin sunnuntaipäivä sai ihmiset liikkeelle Helsingin puistoihin ja rannoille.

Koiranpentuja ja koiranpentujen katselijoita Kaivopuistossa
Koiranpentuja ja koiranpentujen katselijoita Kaivopuistossa.

Kaikki pennut eivät jaksaneet kävellä aivan koko matkaa itse
Kaikki pennut eivät jaksaneet kävellä aivan koko matkaa itse.

Musta labradorinnoutajan pentu
Musta labradorinnoutajan pentu.

Kaikki pennut eivät olleet aivan pieniä
Kaikki pennut eivät olleet aivan pieniä.

Rotutuntemukseni ei ole aivan parhaasta päästä, joten korjauksia ja täydennyksiä kuvateksteihin saa mieluusti lisätä tuohon alle. Käyn sitten korjailemassa niitä kuviin kuvasivuillani, jossa siis on kuvia tapahtumasta enemmänkin kuin nämä muutama, jotka ovat tässä yllä.

» 24 valokuvaa Helsinki Puppy Parade 2016:sta

Tähän artikkeliin ei ole jätetty kommentteja...

... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2016 : Helsinki Puppy Parade oli iloinen hyvän mielen tapahtuma

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan